lauantai 26. syyskuuta 2015

México, siempre en nuestros corazones

                                   Välioven tuunaus




Olen pienestä pitäen ollut heikkona kaikenlaisiin koristeellisiin oviin, mutta kerrostalossa ei valitettavasti voi ulko-ovelle tehdä kovinkaan radikaaleja muutoksia. Onneksi se mitä tapahtuu ulko-oven takana, onkin jo ihan toinen juttu. Tässä todisteena meksikolaistyylinen viritelmä.  :)

Mökkirempasta jäi monenlaista maalia, joten tähän projektiin minun ei tarvinut hankkia mitään. 



Pesin oven huolella maalarinpesulla, maalasin Otexin tartuntamaalilla ja sitten vielä valkoisella Helmi kalustemaalilla. 
Sen jälkeen teippasin maalarinteipillä "laattakuviot", ja maalasin päälle turkoosilla. Teippauksia tehdessä laitoin ne täysin silmämääräisesti, mutta jos jämptiä haluaa niin kannattaa mittailla.



Teipit kannattaa poistaa ennen kuin maali kuivuu jotta lähtevät helposti.


                         Tässä kohtaa teippaus on poistettu.

Kätköissäni oli sabluuna jolla töpöttelin valkoisia "kaakelikuvioita", sekä tummemmalla turkoosilla askartelumaalilla rosoa ja syvyyttä jotta pinta olisi elävämmän näköinen.







Lopuksi huiskin vielä valkoistakin superlonin palalla sinne tänne elävyyttä tuomaan. 
Tällainen siitä sitten tuli. Olemme kovin tyytyväisiä uuteen oveemme, joka toivottaa iloisesti tervetulleeksi jokaisen. :)









Mukavaa syksyistä viikonloppua kaikille. Rakastakaa toisianne. :) 
Piis! <3



keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Mökin muodonmuutos

Täällä blogin puolella on hiljaiseloa ollut jo useamman kuukauden puhtaasti siitä syystä, että minulla on ollut kädet täynnä oikeassa elämässä. Tein mökille pientä pintaremonttia ja rysäytän nyt koko hoidon kertapostauksella.
Mökimme on rakennettu vuonna 1981, eikä sille oltu tehty mitään sen koommin. Rakennus itsessään on loistavassa kunnossa, mutta tekstiilit ja pinnat eivät kenties olleet ihan tätä päivää kaikkine kasarivärityksineen itsemurhan ruskeasta nikotiinin keltaiseen.
Tuvan puoli etenkin oli myös aika pimeä johtuen ikkunoiden vähyydestä ja tummasta mäntypaneloinnista.
Niinpä ainoa (minun tuntema/osaama) konsti saada valoisuutta lisää oli maalata seinät ja katto valkoisiksi. Päätöstäni ei hyväksytty täysin yksimielisesti, joten takka ja yksi makuuhuoneista jätettiin alkuperäiseen loistoonsa. :)

Katto ja seinät on maalattu Lidl:in erittäin sopuhintaisella seinämaalilla, 24,90€/10l, ja pönttöjä meni yhteensä kaksi. Muut käytetyt maalit ovat Helmi-kalustemaaleja ja pohjana Otex-tartuntamaali. Uutena on hankittu ainoastaan maalit ja joitain tekstiilejä H&M:ltä ja Ikealta, Jyskin polyrottinkinen tuoli raheineen & pimennyskaihtimet, sekä intialaiset vetimet eBay:n kautta. Kaikki muu on Facebookin kirppareilta, kierrätyskeskuksista, Tori.fi:stä, ystävältä ilmaiseksi saatua ja mökillä jo olemassaolleita.

Tässä kuvia lähtötilanteesta:

Tupaa




Peräkammarin toinen puoli...


...ja tässä toinen.

Veranta

Keittiö

Koko mökki oli tietenkin ensin tyhjennettävä, pestävä maalarinpesulla ja paikoittain hiottavakin. Tupa/keittiö osuuden maalasin silloisen miniäni kanssa, iso kiitos Taijalle joka onneksi on pieni ihminen ja mahtuu mitä erikoisempiin paikkoihin. :D




Makuuhuoneet maalasin tyttäreni kanssa, kiitos Oona. :) 

Yksi hauskimpia projekteja oli entinen kylpyhuoneen allaskaappi. Täpinöissäni unohdin ottaa ennen-kuvan mutta tällainen se siis oli, tosin musta:


Ja tällainen siitä tuli:



Sahasin yläosan pois, rakensin vanhoista laiturinlaudoista kannen, maalasin ja vaihdoin vetimet. 

Tässä kuvia valmiista mökistä:


Veranta





Keittiö






Tuvan puolta


















Peräkammarin toinen puoli...


...ja toinen.

Joko mainitsin että mökkimme on saaressa? Niin...sijainti tuo tosiaan oman pikantin lisänsä tavaroiden kuljetukseen. :D




Suurten lastien kuljetuksen hoitivat poikani, kiitos Lassi ja Leevi. Romu Kujanpäälle myös lämmin kiitos kuivanmaankuljetuksesta.
(Tämä alkaa muistuttaa Oscar-gaalaa!) Sekä special thanks metsureille jotka raivasivat rantaviivan uuteen uskoon, kiitos Laura ja Leevi.

Koko rempan hinnaksi maaleinen, huonekaluineen ja tekstiileineen tuli karvan alle 600€, joten ei hullumpi suoritus. 
Tälle kesälle/syksylle tehtävää on enää pihatalkoot ja se olisi sitten siinä. :)
Iloista syksynjatkoa ja yritetään hymyillä silloinkin kun jäätävä syysmyräkkä vihmoo liki karvatkin päästä. Piis! <3