tiistai 14. kesäkuuta 2016

Santorinilainen huussi

Ei vaiskaan, ihan kotimainen perushyyskä meillä on, minä vain tuunasin sen ja mieleeni tuli sinivalkoiset Santorinin saaret. 
Mökki on maalattu sisältä, joten pitihän se huussikin päivittää.
Lähes kaikki ulkohyyskät ovat mielestäni aika synkkiä paikkoja, 
joten halusin omastamme mahdollisimman raikkaan.
Pesin ensin maalarinpesulla, huuhdoin, ja maalasin kaiken valkoisella talomaalilla. Tilasin eBay:n kautta Dizzy Duck Designs:lta Englannista laattasabluunan, jolla siniset kuviot ovat tehty. Tuolla kyseisellä firmalla on todella laaja valikoima hyvälaatuisia sabluunoita, omani on nimeltään Sevilla (se siitä santorinilaisuudesta). 
Tuo sabluunahomma meni vähän vinkuraan puhtaasti siksi, että kuvittelin olevani huomattavasti näppärämpi kuin oikeasti olen. Olisi kannattanut treenata ensin vaikka pahville, eikä suoraan kohteeseen ego pullistellen. :D
Noh, onneksi se on vain huussi. (Mutta kyllä minua harmittaa, myönnän.)

Tästä siis lähdettiin. Mietin että kait sitä voisi iloisiakin ajatuksia ajatella tarpeillaan käydessä, silloisessa tilassa huussi kun aiheutti lähinnä masennusta.











Kuviointiin käytin viime kesän mökkiremontista jäänyttä Tikkurilan Helmi-kalustemaalia ja superlonin palaa.




Tällaista kuvion olisi pitänyt olla kautta linjan:




Vaan eihän se ihan niin mennyt. :D




Kirpparilta löysin kaksi tällaista kalaa, jotka ovat kaiketi tarkoitettu suihkulähteeseen siten että suusta tulee vettä, mutta minä laitoin sisälle pumpulia ja jasmiininkukkaöljyä. Muikea tuoksu! Maalina Mastonin suhu.





WC-paperitkin ovat siivossa järjestyksessä, kirppariostos tämäkin.




                                      Siinä se nyt on. 






Maalasin minä toisenkin jutun sillä sabluunalla:







Pian on juhannus. Ottakaa rennosti, huilatkaa ja muistakaa rakastaa toisianne. Piis! <3